sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

BURGUNDY CRUSH

IMG_1642
IMG_1650
IMG_1683
IMG_1680
IMG_1666
Kengät H&M, housut BIKBOK, takki SheInside.com(saatu), valkonen paita SheInside.com(saatu), ruutupaita Carlings, pipo River Island, laukku Nelly.com, korvakorut Susanne Friis Bjørner

Olin ekaa kertaa lauantaina Fazerilla tyttöjen kanssa syömässä brunssia. Joskus aikaisemmin kirjottelin pienen arvostelun Kiilan brunssista, enkä oikein osaa sanoa kumpi oli nyt parempi. Kiilassa oli paljon enemmän kaikkea mutta esimerkiksi vihannekset ja hedelmät ei näyttäneet kovinkaan herkullisilta. Fazerilla oli taas kauniimpi kattaus ja tarjolla oli esimerkiksi Fazerin leipiä ja kakkuja jotka on siis paras juttu ikinä!
Kummatkin brunssit olivat saman hintasia, en tiedä maksaako kaikkialla brunssit 20 euroa. Tuntuu niin isolta määrältä rahaa jos neljä ihmistä ostaa oman brunssin, sillä määrällä saisi aivan törkeen määrän ruokaa koko porukalle. No mutta sellasta se ulkona syöminen on!

with love
Juuli 


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Risteilyllä

Olen selvinnyt hengissä takaisin Suomeen, ilman naarmuja tai kolhuja. Meillä oli viimein abiristeily, vähän myöhemmin kuin muilla. Mä en oo koskaan aikasemmin ollut risteilyllä ystävien kanssa, vain perheeni. Meillä oli ihan älyttömän kivaa reissulla ja sain aamulla pojat raahattua ruotsin puolelle. Onneks messiin mahtu Mirka ja Sartsa ettei pojat ihan kyllästyny meijän naisten kauppoihin. Jäätiin Ruotsiin vielä pitemmäksi aikaa ja eiköhän me sitten eksytty matkalla laivalle. Mentiin metrolla väärään suuntaan, mutta onneks tajuttiin ajoissa eikä ollut niin kiirekkään. Kokonaisuudessaan risteily oli ihan mahtava!

Mun mielestä risteilyn yks ehdottomasti paras juttu on nähdä jengi aamulla rankan juhlimisen jälkeen. Varsinkin kun tultiin takaisin Helsinkiin. Ihmiset kertoo toisilleen risteilyn tapahtumia ja monet piiloutuvat aurinkolasien taakse. Inhottavinta mulle on se kun nousee pois laivasta niin edelleen tuntuu kuin kaikki keinuisi. Mitäs te tykkäätte risteilyistä?
collage3
IMG_1529
IMG_1537
IMG_1526
IMG_1539
IMG_1551
IMG_1577
IMG_1550
IMG_1558
IMG_1549
IMG_1521
collage4
IMG_1588
IMG_1623
IMG_1613
IMG_1619
IMG_1614
Illan asu; Glitteri toppi ja kaulakoru Bershka, housut BikBok

Päätettiin ennen risteilyä, että meidän teemana on yllätys yllätys seilori-teema. Mä en muistanut käydä ostamassa tollasta hattua mutta meidän onneksemme laivan turistikaupassa myytiin tollasia hattuja ja vielä edulliseen hintaan. Oli siis aivan pakko käydä ostamassa tollanen!
collage5
IMG_1631
IMG_1627
IMG_1629
Housut BikBok, kengät H&M, neule Gina Tricot, ruutupaita Carlings, takki Lindex, laukku Nelly.com, huivi Cubus 


with love
Juuli 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Behind the scenes

IMG_1500
IMG_1501
IMG_1423
Elinan laittamat kynnet ja korut H&M!
IMG_1505
Ihana Sanni !
IMG_1503
IMG_1506
IMG_1509
Vaaleat korkokengät Vagabond, Sametti kengät H&M

JES nyt ne on ohi! En voi oikeen vieläkään ymmärtää sitä, ettei mulla oo mitään velvotteita oikeestaan enään koulunsuhteen. Eli oon vapaalla.. ah! Torstaina aamulla mentiin Enjan ja Pepin kanssa käymään stadissa brunssilla josta mä sitten siirryin Kaapelitehtaalle jossa odotti mun ja Sannin kuvaussessiot! Meillä oli yhtä hauskaa kun aina aikasemminkin, ja kuvia tuli paljon. Nyt odottelen malttamattomana, että pääsen näkemään millasia lopputuloksista tuli. 
Oikein kivaa viikonloppua kaikille!!

with love
Juuli 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Helsinki SKYLINE - Trap 'n' Sexy

collage
Ne on taas täällä, Helsingin yössä kattojen yläpuolella upeassa Tigerissa järkätään jälleen SKYLINE- Trap 'n' Sexy! Illan teemaan sopivasta musiikista meillä on vastaamassa kolme DJtä, DJ Rahim,  DJ Mickey on tuttu näky Helsingin yöelämässä mutta nyt myös levyjen takana ja herran tanssilattian meininkiä kuvaa hyvin motto "Live life to the fullest", DJ Taste on suomen tämänhetken suurin Urbaanin musiikin promoottori-DJ ja maailmanlaajuisen BumSquad Djzin jäsen , joka on lämpännyt useat kerrat mm. Rihannaa, Pitbullia, Snoop Doggia, Rick Rossia, Jennifer Lopezia. DJ Taste vetää myös omaa ohjelmaansa SpinFM kanavalla. 

Eli vuorossa on jälleen upea pieni arvonta teille lukijoille! Nimittäin arvotaan jälleen kaksi (2) VIP-pakettia, joka sisältää Vip alueelle pääsyn, ilmaisen sisään pääsyn voittajalle sekä kahdelle ystävälle. 
Osallistuminen arvontaan;
1. Olet vähintään 18 vuotias. 
2. Käy tykkäämässä SKYLINE facebook sivusta.
3. Kommentoi tähän sähköposti osoitteesi. 

MUISTAKAA, kun osallistutte arvontaan laittakaa sähköposti osoite jota katsotte päivittäin. Koska jos onnekas voittaja ei vastaakkaan sähköpostiin(päivän sisällä) joudun arvomaan toisen. 

1798653_10201822438626132_483819627_n

with love
Juuli 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Maalaamista ja hattuleikkejä

IMG_1486
IMG_1481
IMG_1489
IMG_1480
IMG_1483
IMG_1499

Lukuloman aikana suurimmaksi osaksi mun vapaa-ajan oon käyttänyt kavereiden näkemiseen ja maalaamiseen. Oon kaksi maalausta saanut valmiiksi tähän mennessä ja tarkoituksena on alkaa toteuttamaan kaikkia mun muitakin ideoita maalaamisen suhteen, nyt kun vapaa-aikaa on enemmän kuin tarpeeksi. Maalaaminen ja taide on kuitenkin mulle erittäin lähellä sydäntä vaikka en ole enään nykyään tuonut sitä niin paljon blogissani esiin.
En tosiaan muista olenko teille puhunut mitä teen kirjoitusten jälkeen. Olen siis päättänyt pitää välivuoden, haluan tän vuoden ajan keskittyä itseeni, tehdä töitä ja kenties matkustaa! En myöskään tiedä mitä tulevaisuudeltani haluan. Aivan liikaa eri juttuja mitä haluaisin tehdä joten on tosi vaikea päättää..

IMG_1487
IMG_1493

Keskiviikkona on mun viimeiset kirjotukset, eli matikka. Aikaisemmin olenkin tainnut mainita matikan vaikeuden mulle ja sen kuinka mä kilpailen itseni kanssa edes läpi pääsemisestä. Mulla on ollut tukiopettaja nyt lähes kaksi vuotta ja nyt ennen kirjoituksia olemme nähneet useammin. Olen huomannut, että kovalla duunilla oikeasti pääsee tavotteisiin ja voi jopa ylittää itsensä. Nimittäin kun me alotettiin opiskelu mun tukiopettajan kanssa mä sain YO harjotuskokeista (jotka tukiopettajani tarkasti) A:ta ja B:tä. Nyt mitä ennemmän olen nähnyt vaivaa läksyjen ja laskujen laskemiseen, keskittynyt parhaimmalla mahdollisella tavalla, olen saanut mm. C:tä ja M:ää! Nämä viimeset numerot on mulle ihan käsittämättömiä, koska en tosiaan ole koskaan saanut noin hyviä numeroita matikasta.
Nyt enään viimeiset rutistukset niin se on pian ohi! 

Tsemppiä kaikille!

with love
Juuli 

torstai 6. maaliskuuta 2014

DIY- Glitteri kengät

Mulla on ilo ja kunnia päästä osallistumaan Indiedaysin aivan mahtavaan DIY-kamppanjaan. Indiedays viettää maaliskuussa DIY-kuukautta, jonka aikana 18 kekseliästä bloggaajaa esittelevät ideansa pukeutumiseen ja sisustukseen liittyen ja mä olen päässyt siis teemaan INDIEDAYS GOES DIY-teemaan. 

Mun päässä kävi niin montaa erinnäköstä ideaa mitä olisin halunnut toteuttaa. Itse tuunatun kännykän kuoren lisäksi eniten kiinnostusta minussa herätti nämä seuraavaksi esitteleväni glitteri kengät.
Olen todella pitkään kattonut lenkkareita jossa olisi sitä jotain pientä kipinää ja näkyvyyttä, joten päätin itse toteuttaa sen.

IMG_1381
IMG_1379
TARVITSET 1. Kengät, ne voi olla omat vanhat kengät tai halvat kirpparilta ostetut tai niinkuin mun tapauksessa H&Mltä ostetut 15 euron kengät! HUOM, jos menet ostamaan itsellesi kengät, ÄLÄ osta liian pieniä tai edes napakoita koska glitteri liima tiukentaa kangasta. Joten jos ostat uudet niin osta mieluiten ehkä jopa yhtä kokoa liian isot. 
IMG_1383
TARVITSET 2. Glitteriä. Kysymys kuuluu, mistä? Itse ostin Helsingistä askartelu liikkeestä Sinellistä(netistäkin voi tilata) jossa mua opasti ammattitaitoinen/tietoinen myyjä. Olin ihan ulapalla miten saan glitterin pysymään yms, mutta onneksi sain apua! Tämä glitteri on vesipohjainen glitter liima.
IMG_1385
1. Aseta kengät sanomalehden tai muovin päälle. ( jos glitteriä tippuu tai leviää niin se ei mene lattiaan.) Pidä työtila siistinä! Ota kengistä nauhat pois etteivät ne sotkeudu glitteriin!
IMG_1386
2. Aloitin itse kantapäästä (koska en ole koskaan ennen käyttänyt glitter liimaa, niin jos tämä ei olisi onnistunut virhe ei näy niin paljon kuin kengän etuosassa.)
IMG_1387
3. Etene RAUHALLISESTI ja puristaen glitteriä kenkään. Voit myös levittää glitter liimaa jollain lastalla tai itse käytin vahvaa paperinpalasta. 
IMG_1397
4. EI KANNATA laittaa liimaa kerralla paljon koska liima valuu helposti. 
IMG_1390
5. Ensimmäinen kenkä on valmis, SIIRRÄ se sivuun ettet osu käsilläsi valmiin kengän glitteriin.
IMG_1391
6. Kun molemmat ovat valmiita ANNA KUIVUA! (väh 2-4h)
IMG_1400
IMG_1401
7. Kun kengät ovat valmiit/kuivat voit laittaa nauhat takaisin paikalle. 

Viimeiseksi pääset heittämään upeat ite tuunatut kengät jalkaan! Mitäs sanotte?
IMG_1420
IMG_1409
IMG_1413
IMG_1405
collage1

Kaikki Indiedaysin DIY-postaukset kootaan Indiedaysin teemasivulle, josta te lukijat pääsette vaivattomasti selaamaan kekseliäitä ideoitamme! Mutta ei siinä kaikki nimittäin vuorossa on lukijakilpailu, jossa te ihana lukijat pääsette kertomaan teidän omat upeat DIY-ideat. Voit osalistua lähettämällä vinkkisi tai kuvan ideastasi(lomake sijaitsee Indiedaysin teemasivulla). Indiedays valitsee kekseliäimmän idean ja palkinnoksi idean lähettäjä saa 400 euron lahjakortin Kultaseppämestari Takkaselle.  Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistujien kesken jaetaan toinen 400 euron arvoinen lahjakortti Kultaseppämestari Takkaselle. Lukijakilpailuun voi osallistua 30.3.2014 saakka! Joten käykää kurkkaamassa ja osallistukaa ihmeessä!
Untitled


with love 
Juuli